Voiko opettajilla olla liikaa autonomiaa?

 

Neljännellä luentokerrallamme saimme luentovierailijaksemme  professori Mariana Alveksen Lissabonin yliopistosta, joka luennoi meille Portugalin koulutusjärjestelmästä. Teimme luennolla myös ryhmätehtävän, jonka tarkoituksena oli kertoa Alvekselle Suomen koulutusjärjestelmästä. Aiheet arvottiin ja meidän ryhmämme sai tehtäväkseen kerätä tietoa opettajien autonomiasta sekä yhteistyöstä. Tehtävää tehdessämme opimme, että autonomia voidaan nähdä myös riskinä ja onkin epäilty, että Suomen opettajilla olisi liikaa autonomiaa (Heikkinen, 2018). Meidän ryhmämme ei ole samaa mieltä näiden väitteiden kanssa ja päätimme etsiä lisää tietoa opettajien autonomian todellisesta luonteesta.

 

Konkreettisin esimerkki opettajien autonomian toimivuudesta ovat erilaiset tilastot. Suomi ja Suomen opettajat tunnetaan maailman parhaina (Heikkinen, 2018) ja tämä heijastuu esimerkiksi PISA-tuloksissa, joissa Suomi on maailman parhaimmistoa. Selvästikään opettajien autonomia ei huononna ainakaan merkittävästi oppilaiden menestystä, tai muuten emme olisi vuodesta toiseen tilastojen kärkipäässä.

 

Hammersley-Fletcher, Kılıçoğlu ja Kılıçoğlu tutkivat ja vertailevat artikkelissaan (2021) englantilaisten sekä turkkilaisten opettajien näkemyksiä autonomiasta. Englannissa opettajilla on korkea autonomia-asema, kun taas Turkissa opettajilla on vain vähän autonomiaa (Hammersley-Fletcher ym., 2021). Artikkelista käy ilmi, kuinka turkkilaiset opettajat kokivat olonsa voimattomaksi ja turhautuneeksi, koska eivät pystyneet vaikuttamaan koulun asioihin. Turkkilaiset opettajat ja jopa rehtorit eivät myöskään tunteneet olevansa vastuussa oppimisympäristön luomisesta, vaan tunsivat ensisijaisesti olevansa vastuussa koulun paperitöistä. (Hammersley-Fletcher ym., 2021) Meidän ryhmämme mielestä tällainen työympäristö kuulostaa suorastaan kauhealta. Suomen koulutusjärjestelmään tottuneena on omituista ajatella, kuinka joissain maissa opettajan ainoa tehtävä on toimia eräänlaisena robottina, joka ei saa millään tavalla vaikuttaa työnsä sisältöön. Opettajien autonomia ei ole tärkeää vain hyvien oppimistulosten takaamiseksi, vaan Turkin esimerkin mukaan myös opettajan työn mielekkyyden vuoksi.

 

Syrjäläisen (2002) mukaan opettajan autonomia on vain illuusiota ja se muodostaa koulutuspoliittisen savuverhon, jonka takana opettajat puurtavat vastentahtoisesti, kiireisesti ja väsyneesti vain toteuttaakseen ylhäältä määriteltyjä massauudistuksia.  Meidän ryhmämme on kuitenkin eri mieltä Syrjäläisen (2002) kanssa. On totta, että työuupumus on kasvava ilmiö myös opetusalalla, mutta Suomen tapauksessa tällaista yleistystä ei voida tehdä. Tietenkin myös Suomessa opetuksen sisältö määritellään ylemmällä tasolla, mutta se ei vie pois sitä tosiasiaa, että Suomessa opettajilla on suurempi valta työssään verrattuna moniin muihin maihin. Suomessa autonomia korostuu jo opettajankoulutuksessa ja opettajamme osaavat ja ennen kaikkea voivat tehdä päätöksiä alallaan ajattelunsa ja ammattietiikkansa perusteella (Heikkinen, 2018). Tätä ominaisuutta ei saisi pitää itsestäänselvyytenä.

 

Kuten jo edellä mainittu, meidän ryhmämme ei näe opettajien autonomiaa uhkana – päinvastoin. Emme koe, että suuri autonomia vaarantaisi tasa-arvoisen opetuksen asemaa, sillä yhteiskuntamme tavoin luotamme opettajiimme. Loppujen lopuksi kenestä tahansa ei kuitenkaan voi tulla opettajaa; viiden vuoden yliopistokoulutus vaatii opiskelijalta paljon motivaatiota ja aikaa. Tilastojen ja tutkimusten ansiosta uskallamme melko varmasti jopa väittää, että opettajien autonomiaa tulisi lisätä myös muissa maissa.

Lähteet

   Heikkinen, H. (2018). Maailman parhaat opettajat ovat itsenäisiä, mutta eivät itsekkäitä. JYX Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57321/heikkinenmaailmanparhaatopettajat.pdf?sequence=1.

 

  Hammersley-Fletcher, L., Kılıçoğlu, D., & Kılıçoğlu, G. (2021). Does autonomy exist? Comparing the autonomy of teachers and senior leaders in England and Turkey. Oxford Review of Education, 47(2), 189–206. https://doi.org/10.1080/03054985.2020.1824900

 

  Syrjäläinen, E. (2002). Eikö opettaja saisi jo opettaa? : koulun kehittämisen paradoksi ja opettajan työuupumus. Tampereen yliopisto.